Canterburyn tarinoita

Geoffrey Chaucer: Canterburyn tarinoita

Canterburyn tarinoita on Geoffrey Chaucerin 1380-90-luvuilla kirjoittama tarinakokoelma, jossa Canterburyyn matkalla olevat pyhiinvaeltajat kertovat tarinoita. Kirjaa pidetään ensimmäisenä mestariteoksena, joka on kirjoitettu tuon ajan Englannin kansankielellä, keskienglannilla, hovissa ja kirkoissa käytetyn latinan ja ranskan sijasta. Chaucer toi myös tavallisten ihmisten karkean kansankielen englanninkieliseen kirjallisuuteen pyhiinvaeltajien puheiden kautta.

Pyhiinvaeltajajoukon matka suuntautuu Canterburyn katedraaliin kunnioittamaan vuonna 1170 murhatun arkkipiispan Thomas Becketin maallisia jäännöksiä, joka oli keskiajalla suosittu ele uskonnollisen hartauden osoittamiseksi. Pyhiinvaellusmatka oli yksinkertainen keino yhdistää perättäiset ja erilaiset tarinat. Jokainen pyhiinvaeltaja esitellään lyhyesti prologiassa. Matkaan lähdetään Lontoon Southwarkissa sijaitsevasta majatalosta, jossa kohotetaan lähtömaljat ja sovitaan, että kukin kertoo matkalla kaksi tarinaa muiden viihdykkeeksi.

Pyhiinvaellusmatka oli eräs niistä harvoista keskiajan tapahtumista, joiden aikana eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat henkilöt saattoivat kokoontua yhteen. Korkea-arvoisin joukon jäsen on ritari, joka kertookin ensimmäisen tarinan kahdesta ritarista, jotka käyvät kaksintaisteluun aatelisnaisen vuoksi. Useimmilla pyhiinvaeltajista on tiiviit siteet kirkkoon, mutta ryhmään kuuluu myös mm. lääkäri, lakimies ja kauppias.

Chaucer yrittää kirjansa avulla tuoda esille aikansa tavat ja moraalin ironisessa valossa hienovaraisin ja satiirisin keinoin. Tarkat kuvaukset paljastavat kaikkien pyhiinvaeltajien heikkoudet ja tekopyhyydet ritaria, kirkkoherraa ja talonpoikaa lukuun ottamatta. Nämä kolme hahmoa kuvataa siveellisinä ja suoraselkäisinä asevoimien, uskonnon ja siviilielämän edustajina. Sitä vastoin munkilla ei ole aikaa pyhille kirjoituksille ja lakimies vaikuttaa arvokkaalta ja viisaalta, vaikka hänen kiireensä on usein näennäistä.

Chaucerin Canterburyn tarinat on kattava läpileikkaus oman aikansa kirjallisesta kulttuurista. Pyhiinvaeltajat ja heidän tarinansa asettavat rinnakkain kansankulttuurin ja korkeakulttuurin sekä yhdistävät hovin ja maaseudun kielenkäytön ja maneerit luonteenomaisella tavalla.

Canterburyn tarinoiden kirjoitusaikaan englannin kieli oli nousemassa 200 vuotta kestäneen ranskalaisvaikutuksen alta. Keskienglanti on nimitys englannin kielen varhaismuodolle, jota käytettiin 1000-luvulta 1400-luvun puoliväliin asti. Keskienglanti muistutti jo paljolti nykyenglantia, mutta oikeinkirjoitus ei ollut vakiintunutta. Lisäksi ääntämys poikkesi huomattavasti nykyisestä. Esimerkiksi Canterburyn tarinoiden runomuoto ei avaudu keskienglannin ääntämystä osaamattomille, koska sanat eivät nykyääntämyksen mukaan muodosta loppusointuja tai muita runon tehokeinoja.

Näyte kirjan aloittavasta prologiasta (kreikaksi πρόλογος: esipuhe, alkulause) keski- ja nykyenglannilla sekä Toivo Lyyn suomennos:

 

 Kun huhtikuu on sulosateillaan

valellut maaliskuisen kulomaan

ja kylvettänyt juuret, siemenet

 medellä, josta syntyy kukkaset ─

kun vieno Zefyros on hengähdellyt

ja hennot versot eloon herätellyt

 niin nummilla kuin joka metsikössä ─

kun puolitiessään Oinaan tähdistössä

on nuori aurinko ja säteilee ─

kun pikkulintujen suu helisee

ja luonto innoittaa ne ihmeillään

niin ettei öin ne sulje silmiään:

kas ─  silloin herää mieliin kutsumus

ja kaipuu tehdä pyhiinvaellus.

Geoffrey Chaucer (1343-1400) oli englantilainen kirjailija, filosofi ja diplomaatti. Porvarilliselta ammatiltaan hän oli tullimestari ja työnsä ohella hän myös käänsi englannin kielele useita oman aikakautensa merkkiteoksia. Chaucer yhdisti elämänsä kuninkaallisena virkamiehenä ja kirjailijana. Hänen muita kirjojaan ovat mm. Herttuattaren kirja, joka oli elegia (antiikkinen runoelma) Lancasterin herttuattaralle; kaksi uni-ilmestysrunoa Huhujen talo ja Lintujen käräjät, sekä Troilos ja Cruseyde. Kuitenki Chaucerin nimi liitetään lähtemättömästi juuri Canterburyn tarinoihin.